Ensimmäisenä lauantaiaamuna ostettiin metrokortti,
jolla saatiin matkustaa rajattomasti koko NY:kin reissun ajan. Helppoa, halpaa
ja nopeaa matkustamista. Lähin metroasema sijaitsi 5 minuutin kävelymatkan
päässä asunnosta. New Yorkin metro voi kuulostaa vaaralliselta ja pahalta,
mutta meillä ei ollut mitään ongelmia ja opittiin suhteellisen helposti
kulkemaan sillä. Metrossa näki erilaisia ihmisiä ja mm. nuoren poikaporukan
tanssishown. Metrolla suunnattiinkin
suoraan New Yorkin sydämeen; Times Squarelle. WAU!
Se oli sitä aitoa New Yorkia. Ruuhkaa, takseja ja valomerta. Seuraavaksi ostettiin sightseeing-bussilippu 48 tunniksi ja lähdettiinkin heti ensimmäiselle kiertoajelulle downtowniin. Ensimmäisen kiertoajelun aikana nähtiin ohimennen jo suurin osa kaupungin kuuluisista nähtävyyksistä, kuten Empire State Building, Chinatown, Macy’s, kalliit shoppailukadut, hienot katedraalit, uudet WTC tornit ja Central park. Kiertoajelun jälkeen käytiin tsekkaamassa myös monista elokuvista kuuluisa Grand Central Terminal –juna-asema, jossa nähtiin myös yhden hääparin vihkiminen. Tämän jälkeen palattiin takaisin Times Squarelle, jossa kierreltiin mm. Hard Rock Cafessa, Disneyshopissa ja niin suurissa lelukaupoissa, joista löytyi myös lasten maailmanpyörä sisältä. Illan hämärtyessä lähdettiin toiselle sightseeingkierrokselle: night tourille, joka suuntasi Brooklynin puolelle, jossa nähtiin myös auringon laskevan kaupungin taakse. Tunne oli melkoinen, kun kaksikerroksinen bussi kaarsi korkean Manhattan bridgen yli. Bussikierroksen jälkeen oli vuorossa Top of the rock.
Sen huipulta näki melkein koko kaupungin valot pimeällä. Näkymät oli huimat 70stä kerroksesta! Top of the rock oli meidän valinta, koska oppaiden mukaan sieltä vielä pääsee hyppäämään alas, kun taas Empire State Building on ympäröity kunnon aidoilla (eli kuvausnäkymät on paremmat). Tämän jälkeen suunnattiin nukkumaan. Toinen yö nukuttiinkin jo paremmin, kun tajuttiin ostaa korvatulppia kaupasta! :D

Sunnuntaina hypättiin ilmaiseen lauttaan Ellis
Islandille, josta näki vapaudenpatsaan. Harmiksemme vapaudenpatsas oli juuri
lautan toiselle puolella ja kaiken lisäksi niin kaukana, että me ei saatu siitä
tarpeeksi hyviä kuvia. Päätettiin ostaa seuraavalle päivälle oikein kunnon
cruise vapaudenpatsaalle. Täytyyhän vapaudenpatsas kunnolla nähdä, kun kerran
NY:ssä ollaan! Tämän jälkeen käveltiin Wallstreetille, jossa oli hiljaista, koska
oli sunnuntai. Ei siis nähty pukumiehiä salkut kädessä missään. Sitten otettiin
seuraava kierros bussilla, mutta tällä kertaa uptowniin. Tällä kertaa nähtiin
Harlem, jälleen Central park, NY:kin yliopistoja sekä museoita. Uptown näytti
täysin erilaiselta kuin downtown. Kierroksen jälkeen käytiin tutustumassa
Empire State Buildingin toisessa kerroksessa. Pidemmälle ei päästy ilman
lippua. Toinen kerros oli meille ihan tarpeeksi Top of the rockin jälkeen.
Loppuilta kierreltiin ja hengailtiin kaupoissa, kuten Century 21:ssa ja
Manhattan mall:lla.
Maanantai oli taas tapahtumarikas päivä. Tällä kertaa
suunnattiin turisteille tarkoitetulle vapaudenpatsas-cruiselle, joka oli
jokaisen dollarin arvoinen, verrattuna ilmaiseen lauttaan. Jonotusaika
patsaalle oli melkoinen, mutta puolitettiin aika käyttämällä tehokkaasti
kyynärpäätaktiikkaa ja ”englanninkielentaidottomuutta”. Lautalta päästiin
Liberty islandille, jossa oli jopa opastettu audiokierros saaren ympäri. Näkymä
saarelta Manhattanille oli mahtava ja vapaudenpatsaan edustalla oleminen oli
uskomatonta. Sitten oli vuorossa 9/11 memorial -muistoalue. Tunnelma oli
pysäyttävä. World Trade Center –tornien tilalle oli rakennettu kaksi isoa
allasta, joiden reunoille oli kaiverrettu kaikkien noin 3000 iskussa kuolleiden
nimet. Kaksi uutta tornia oli rakenteilla vanhojen viereen ja niistä on tulossa
vielä korkeampia.
Sitten oli vuorossa Central parkiin tutustuminen. Tarkoitus oli vain kävellä ympäriinsä puistossa, mutta hypättiinkin huipun pyöräoppaan kyytiin. Central parkissa nähtiin monista elokuvista ja sarjoista tuttuja paikkoja, kuten Frendien suihkulähde ja Yksin kotona 2 –elokuvan monia kuvauspaikkoja. Puiston tuntumassa oli monien julkkisten omistamia kattohuoneistoja, kuten Madonnan ja Denzel Washingtonin. Central park oli todella iso ja kierrettiinkin siitä vain osa. Hämärän tullessa lähdettiin Times Squarelle vielä viimeisen kerran kuvaamaan sen valoloistoa. Haluttiin ikuistaa vielä Brooklyn bridge ja Manhattan pimeällä ja hypättiinkin metroon Brooklynin puolelle kuvaamaan ihanaa New Yorkia. Kaupunki näytti niin erilaiselta pimeällä kuin valoisaan aikaan.

Tiistaipäivä oli sateinen ja vietettiin se viimeisten
shoppailujen parissa. Lähdettiin aikaisin kämpälle hakemaan tavarat ja suunnattiin
kohti lentokenttää ja Lake Worthia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti