Viikko alkoi Memorial Day:lla eli vapaapäivällä, mikä
tulikin todella tarpeeseen campingin jälkeen. Päivä meni kotona hengaillessa ja
takapihalla auringosta nauttiessa. Illalla käytiin syömässä Hooterssissa ja sen
jälkeen katsomassa Men In Black 3 3D:nä Imaxi:ssa, isolta screeniltä. Hooters-tytsyt
oli mukavia, kun suostuivat suomityttöjen kans kuvaanki.
Torakantappaja-Minna sai illalla taas yhden kiikkiin |
Tiistaina Minna kävi pyöräileen kauniissa
luonnonpuistossa, matkalla näkyi mm. alligaattoreita ja kilppari. Takaisin
tullessa rankkasade yllätti ja jälki oli hiekkaista ja märkää. New Yorkin
reissua suunniteltiin keskiviikkona. Torstaina töiden jälkeen päätettiin
pistäytyä pikashoppailemassa ja tavaraa lähtikin mukaan Victoria Secret:iltä ja
tietysti taas Aéropostale:lta. Illalla päädyttiin kavereille katsomaan Girl
with dragon tattoo –elokuvaa.
Perjantaina huomattiin jälleen kerran, että kesä on täällä
todella lähellä, kun lapsia alkaa lähteä yksitellen kindergarteniin ja
kesälomille. Perjantaina jouduttiinkin sanomaan hyvästit jo kahdelle ihanalle
tytölle. Kesän tulon on huomannut myös aina vain kuumemmasta ja kosteasta
ilmasta. Lisäksi juuri alkanut hurrikaanikausi on lisännyt iltapäiväsateiden
määrää. Perjantai-ilta hengattiin porukalla ja suunnattiin Clematikselle ja minnekäs
muuallekaan, kun Off the Hookah:n.
Minna vietti lauantaipäivän meloen Jonathan Dickinson
State Parkin ihanissa maisemissa. Lauantai-iltana meni hengaillessa ja voimia kerätessä
seuraavaa päivää ja Miami:a varten.
Sunnuntaina suunnattiin heti aamusta nokka kohti
Miamia! Käytiin aamupäivällä Miamin eläinpuistossa ja iltapäivällä Miamin Aquariumissa.
Nyt on elefantit ja killer whaleki nähty. Suuri eläinpuisto oli mukava ja
helppo kiertää golfkärry-pyörällä. Päivä oli tosi kuuma ja pitkä, mutta olihan
meillä vielä pakko päästä Miamin South Beachille ja rantakaduille. Käveltiin
rannalla ja huomattiin, että sovitaan tosi hyvin sinne lihaksikkaiden ja
kauniiden ihmisten sekaan! :D Hah hah… Käytiin maistamas myös mustekalaa
rantakadun hienossa ravintolassa. Miami ei koskaan nuku! Menoa ja meininkiä
tuntui riittävän, vaikka kyseessä oli sunnuntai-ilta. Sinne on vielä pakko
palata! Päivä oli niin loistava että kuviakin kertyi jopa 800. Paluumatka
kotiin hiukan venyi, kun auto meni rikki ja sekä kyydillä että hinausautolla
meni aikansa saapua hakemaan meitä Hollywoodista. Oltiinhan me lopulta kotona,
2 yöllä!
Maanantaina heti töiden jälkeen haettiin auto meidän
viimeiseksi kuukaudeksi. Mahtavaa, kun nyt pääsee omin voimin joka paikkaan,
eikä tarvi olla enää riippuvainen muiden aikatauluista. Vaikkakin meillä on
ollut ihania kuskeja nämä kaksi kuukautta. Illalla vielä käytiin Sweet
Tomatoes:issa syömässä ja poolilla kavereita näkemässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti